Joensuun ja Itä-Suomen ainoa liverock-klubi joutui keskeyttämään toimintansa 28.9.2002. Rocklubi Kerubi ja sen liepeillä kehittyneet ilmiöt ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat mielipiteitä. Joensuun museot ja Joensuun Popmuusikot Ry keräsivät yhdessä Kerubiin liittyvää mielenliikettä nettiin tallennettavaksi ja tarkasteltavaksi. Muistoja kerättiin sekä Kerubin hautajaisviikolla että jälkikäteen Kerubin nettisivuilla.

Asiakkaat, työntekijät, esiintyjät, rokin vastustajat ja muut liepeillä riehuneet saivat tilaa oman totuutensa ilmaisemiseen. Jokaisen muisto oli arvokas, olit sitten lavalla ensikeikalla tai oven takana alaikäisenä sisäänpääsyä turhaan odottamassa. Joensuussa Kerubin ja sen hengen vaikutus nuoriin ja kaupunkikuvaan on ollut kiistaton.

Kerubi oli turvallinen olkkari mutta toisaalta myös paikka jossa tapahtui kaikkea jännää.

• Koulun jälkeen päiväunet ja kahvit. (osaan nukkuu istualteen)
• Pahimmat sekoiluillat alkoi usein kerdessä, siis sellaisetkin joille voi nauraa vasta nyt. SKJ:llä oli varmasti osuutta asiaan.
• Äärimmäisen röyhkeästä pojasta tuli miun kulta, muut ei ookkaan runkannut miuta julkisellapaikalla. Pakko myöntää että se teki hyvän vaikutuksen. Kerden suojaiset sohvat mahdollisti koko jutun.
• Voimaa ei tullut muualla luettua.
• Koskaan ei oo voinut sanoo , että olipa paska ilta..

e

Hauskaa oli!

Cyde

Kerubi oli paikka jossa piti olla mustat vaatteet ja niittejä tai joku vitun tsempe kainalossa. jossei ollut niin pitkään tuijotettiin ja pahalla katsottiin. loppuvaiheessa kerubissa oli niin nuoria ihmisiä, ettei ketään enää tuntenut. ihan hyvä paikka, tosin mainitsemani wannabe-kulttuuri kukoisti pahasti.

taisto

Kerran herran vuonna jotakin, silloin ihan ensimmäisenä keväänä, menin siskoni kanssa päiväkaljalle Kerubiin. Istuimme ikkunapöytään josta näki keskuskujalle, tarkoitus oli pitää silmällä kotiinlähtöbussia. Pöydässämme istui jotain tyyppejä, ja eräs heistä asetti peniksensä pöydälle kysyen: "Mikähän kuppa mulla oikein on?". No tautia me ei tutkimaan ryhdytty, mentiin toiselle puolelle kuppilaa istumaan. Ja usein tuli Kerubissa istuttua ja juovuttua ja myöhästyttyä viimeisestäkin bussista. Tosin tuo tapaus oli ainoa laatuaan...

*mt*

Näinhän se on että aika kultaa muistot.Koko Joensuussa asuneen ajan vietin aikaani Kerubissa... Jos ei ollut tekemistä Kerubista ne löytyivät. Ihmistä katsottiin ihmisenä eikä vaatteitten tahi rahapussin koon mukaan. Muusikkona kaikki mielenkiintoinen elämä tuntui olevan siellä... Viini,laulu ja joskus "jopa" naiset... Pääsinpä jopa itsekin joskus lavalle soittelemaan progeheavyä ja jimmyhendriksiä ympäröivien ystävälaumojen meuhkatessa iloista äänienergiaa...no joo...

Nyt kun olen käynyt kerubin jälkeisessä joensuussa ihmettelin "mitä täällä nyt voi tehdä". Ei ole paikkaa missä istua.Ei ole paikkaa päästä pakoon "hittimusaa". Varmasti jos nyt joensuussa asuisin, itseni kiikkuun pistäisin... Barrikaadeille perkele ja kaupunginvaltuusto munista hirteen torin lavalle... Toivoopi: "hippulainen" vuosilta 98-01... good times,bad times they all get a share...

T-TM

Yli puoli vuotta kulunut ilman Kerppaa, ikävä on kova ja Joensuu tyhjä, ihmiset hajonneet omille teilleen. Uusi kerppa pelottaa, se ei ole sama vaikka miten ajattelee. Uudet tilat tuovat uuden baarin, vaikka nimi olisikin kerubi. "Kerubin konkarit" tai eläkeläisjäsenille baarin vähäinenkin merkitys häviää ja ne menee jokelaan kun tuleevat joensuuhun (ei siinä mitään pahaa, mutta surullista).

EEEEEI voi hyväksyä.

TÄMÄ ON VETOOMUS: tulkaa MYÖS vanhat konkarit kerubiin kun se aukeaa, antakaa meille (henkilökunta/asiakkaat) nuorille avaimet tunnelmaan jonka loitte kerubiin sen alusta. Ei mitään luksusta vaan paikka johon kaikki voi tulla myös ensimmäistä kertaa tuntea olonsa kotoisaksi ja ulkopuoleiseksi. Kaikki muuttuu sukupolvet vaihtuu, mutta kerubi pitää pitää paikkana johon sekoittuu ripaus uutta ripaus vanhaa ja jotain lainattua..

Fiiliksen baarille teki työntekijät(uudet ja vanhat)ja asiakkaat (uudet ja vanhat) niin oli niin olkoon jatkossakin!

funky

No voi voi..

Alkusyksyisenä iltana vuonna 2001 soittelimme siellä itä-suomen rokkipyhätössä mukavan keikan. Keikka meni hyvin,hyvin meitä hoidettiin niin talon kuin yleisön puolesta. Kaljaa juotiin ja paikallisiin ihmisiin tutustuttiin(?), takahuone nimellämme tuhrittiin ja autossa ulkona nukuttiin. Olihan siinä perheillä ja mummeleilla ihmettelemistä torireissulla kun allekirjoittanut helsinkiläis-roku krapuloissaan kömpi keikkakiesin takakontista "hyvin levänneenä" unosilta..

No, lepää hyvin Kerubi.

"Flamin' Laine" / let's get paris

Ainoa baari (no tulihan Jokelassakin pari kertaa istuttua), johon viitsin noin nelivuotisen Joensuussa opiskeluni aikana astua. HELVETIN iso menetys!!! Taitaa olla tuolla Jokelassa nykyisin tungosta?

Nythän koko kaupungissa ei oo enää yhtään mitään, jos ei mainiota levykauppaa, eli levy-eskoja lasketa.

Otan osaa suruunne ja toivon uuden puljun löytävän ees kesäksi.

Hippi

Ensimmäinen ja viimeinen (valitettavasti viimeinen) kerta kun kerubissa olen käynyt oli juhannus 2001. Lensin pihallekkin sieltä mutta takaisinkin pääsin, huolimatta siitä että olin niin jurrissa että en enää muistanut minne autoni jätin sinne tullessani. Se oli "paras" juhannus kautta aikojen. Sain lukuisia uusia tuttavuuksia joihin vieläkin yhteyttä pidän vaikka matkaa jns:ään matkaa on n.500km. Siellä oli kuin kotonaan, pystyin menemään joidenkin ihme hyypäreiden pöytään juttelemaan ja hetken siinä istuttuani he eivät enää niin ihmeellisiä olleetkaan.. Olivat tavan ihmisiä niikuin me kaikki...

Siitä minä eniten siinä paikassa pidin että siellä kävi "tavallista" väkeä, ei mitään kermaperseitä eikä pintaliitäjiä...

LaTe

Minä jään kaipaamaan Kerubia monien muiden ihmisten kanssa. Eniten harmittaa ehkä se, etten ehtinyt siellä olosuhteiden pakosta aikaani viettämään. Ja sitten kun se oli mahdollista, tuo baari suljettiin.

Mutta ne harvat kerrat, jotka Kerubissa olin, olivat hyviä hetkiä. Aina oli yhtä mukavaa nousta ne portaat ylös ja kurvata oikealle, astua sisään baariin.

Rakastuin Kerubiin heti ensimmäisellä kerralla. Taisin astella sinne kaverini mukana eräänä iltapäivänä ja pidin baarista heti. Mustat seinät ja bussinpenkit, ihmeellisen upottavia sohvia unohtamatta jäävät elämään muistoissani. Kerubin vessajonoissa oli viihtyisää. Ainakin niin viihtyisää, kuin suuren hädän ollessa vain pystyi olemaan.

Nyt toivon vain, että Kerubi löytäisi uudet tilat ja syntyisi uudelleen. Eihän se olisi enää sama, mutta toivottavasti kuitenkin tunnelmaltaan tuttu.

Nocturnal

MAINIO, SISÄSIITTOINEN KERPSA. Kaikilla varmasti samat taudit ja yhteisiä lapsia, ihan luksusta. Ensin pelkäsin kaikkia siellä, lopulta olin kuin kotonani.

Vaikka Helsingissä olen ½ vuotta elänyt, niin ei löydy tämän vertaista. Baaria, johon voi astua vaikka olohousuissa ja saada silti tökeröjä iskuyrityksiä. En ole tavannut toista baaria, jossa voi oikeasti tutustua ihmisiin, saada ystäviä. Mulle vuosi 2000-2001 oli Kerubin kulta-aikaa. Lukemattomia keikkoja, alkoholimyrkytyksiä ja teekupposia. Vittu, mitä tässä kaupungissa on kun ei tätä? Nytkin, tapsan tanssien aikaan, itku silmässä vaellan katuja, kun ympäri Suomea hajonneet joensuulaiset eivät enää kansoita Kerubin lattioita. Ja jos Levy-Eskot vielä joutuu katoamaan, niin julistan Joensuun lopullisesti kuolleeksi.

Elämäni mies, Kerubi, kerpsa, körde, skördäri. Ahhhh.

Lotta

Kerubissa tuli vietettyä paljon aikaa, iltapäivällä koulusta suoraan sinne istumaan, juomaan kahvia, polttelemaan röökiä ja juttelemaan entisten ja uusien tuttujen kanssa. Kun kuulin, että Kerppa lopetetaan, tuntu ku koti ois viety jalkojen alta... Missä nyt tapais samanhenkisiä ihmisiä, heittäs herjaa Heikin kanssa, kattelis punkkaripoikia...? Kerpassa saattoi mennä vaan jonku pöytään juttelemaan, sillä tavalla oon saanu monia tuttuja, joita kuitenkin näki vain Kerubissa... Nykyäänkin oon tullu monta kertaa kaupunkiin ajatuksena istuu pari tuntia Kerpassa ja vasta Keskuskujalla oon muistanu, ettei sitä enää oo... Toivottavasti Kerubi tulis pian takas, eihän se tietty ois enää sama paikka, mutta samat ihmiset sinne tulis... ELÄKÖÖN KERUBI!!!

Mirtzu

Pelasin flipperiä tiskin vierustalla kun viereisessä pöydässä tuli jotain pientä kinaa. Tuttavani (Koposen Make) horjahti tuolinsa kanssa kumoon. Asiasta tulistuneena hän rupesi hutkimaan horjauttajaansa lähimmällä käteen osuneella esineellä. Se oli joulukuusi, silloin oli huhtikuun alku.

Miesten vessan pisuaarin tyhjennys ei välttämättä ollut niin kauhean tärkeä asia, kunnes sieltä löytyi kourallinen pieniä virkeitä matoja.

nimetön

Kerubi on kotini, ei sitä saa viedä pois! Kahvi ja aamukakka kuuluu asiaan siellä. Pitää varmaan ostaa vessapaperia ja opetella keittämään kahvia, mutta ei siinä ole enää samaa fiilistä. Kaikki on siis pilalla sulkeutumisen jälkeen. Kiva kun oli mahdollista nähdä bändejä. Niin isoja kuin pieniäkin. Nyt nekään eivät pääse tänne. Niin. Me koko "kerubiyhteiskunta" (asiakkaat) joudutaan tuuliajolle! Niin.

Teemu, Aamu & Roosa

Nukuin koko Lossimiehen keikan ja ½ Eläkeläisten keikasta = Hyvä meininki!

Rokrok

Kerubista löytyy aina oudoimmat jatkot. Yhdet sellaiset oli viime talvena kun olin kotiseudulla taas käymässä ja yllättäen tulin Kerubiin. Istuskelin kaikessa rauhassa ja juttelin tuttujen kanssa, kunnes yht'äkkiä huomasin vanhempani oven suussa. Niille oli tullut ikävä kun ei minua niin hirveästi kotona näy Joensuussa ollessani. Ne olivat sitten tuumineet, että lähdetäänpäs katsomaan jos se tyttö löytyisi Kerubista. Sitten ne tarjosivat kaljaa ja pyysi poikia meille jatkoille. Ja pojathan tuumasivat että paskaakos tässä, on kuitenkin sen verran kipee idea että lähdetään. Mentiin taksilla Karsikkoon ihmettelemään ja juoman lisää kaljaa. Että semmoista meillä!

Anni

Muistan, kun en muista Kerubista ikinä mitään. Kivaa oli. Kai. Nytkin parantelemassa eilistä Kerubi-känniä. Juuri kaverin kanssa muisteltiin, miten käytiin täällä tanssimassa hikiset vanhojen äijien puvut päällä. Silloin oli ainakin mukavaa. Tungimme muovilusikoita ihmisten takataskuihin, eivätkä he huomanneet mitään! Meitäpä nauratti. Ja joimme kymmenellä pillillä kaljaa. Se taisi maistua ja monesti. Täällä Kerubissa tapasin myös nykyisen mieheni. Vaikken muista. Siksi ei kai täälläkään ole tullut hirveästi viime aikoina käytyä. Tylsää. Mutta muistelemme Kerubia lämmöllä, kun tuolla 600km:n päässä asumme. Mikään muu baari ei tunnu yhtä kodilta. Missään. Hei, hei!

Massu

Pari "mukavaa" juttua muistuu mieleen: Vuosiluvut ovat jääneet mielestä, mutta Stenbergin Pete taisi silloin omistaa kuppilan. Ollessani juopottelemassa eräänä syksyisenä torstai-iltana lauteilla oli muutaman nuoren jannun muodostama house/techno-bändi. Tarkoitukseni oli viipyä vain yhden kaljan ajan, mutta ihastuin herrojen musaan niin kovin, että viivyin koko setin ajan. Luonnollisesti nautin myös useamman keskioluen. Hauskinta jutussa oli, että bändistä ei oltu ilmoitettu missään.

Erään toisen kerran taas DJ-kaverini oli keikalla. Mies oli niin krapulassa, että ei käsiensä vapinalta saanut asetettua neulaa vinyylille. "Tuu apuun, tästä ei tule vittuakaan!" olivat ensimmäiset sanat, jotka kuulin kävellessäni ovesta sisään. Luonnollisesti hoidimme loppuillan kahdestaan. Jääköön kaverini ja oma nimeni hämärän peittoon.

Kaikkea hyvää. Toivottavasti löydätte pian uudet tilat. :)

nimetön

Ensikosketukseni Kerubiin tapahtui vuonna 1994. Ilosaarirokkiin tultiin ja legendaarinen rokkikapakka oli pakko nähdä. Muutaman ikävän sattuman seurauksena minä ja kaverini emme koskaan löytäneet baaria, olimme sentään vieraassa kaupungissa. Seuraavan vuoden syksyllä muutin opiskelemaan Joensuuhun. Jotenkin Kerubi tuntui heti siltä ainoalta oikealta paikalta viettää vapaat illat. Kaupungissa oli tuolloin muuallakin mahdollisuus kuulla elävää musiikkia, mutta baarin leppoisa tunnelma veti puoleensa.

Kännyköitä ei tuohon aikaan pahemmin ollut, joten tapaamiset oli hoidettava muilla keinoin. Tapasin aina sanoa: "Jos en ole kotona, yliopistolla tai Kerubissa, olen matkalla jonnekin niistä." Pahaksi tavaksi muodostui saapua tentin jälkeen baarille yhdelle tenttikaljalle. Useita kertoja yksi muuttui kymmeneksi ja kotiin pääsi vasta pikkutunneilla.

Kerubissa solmittiin lukuisat ystävyyssuhteet, kertaakaan ei tapeltu. Useat projektit laitettiin käyntiin Kerubin pöydissä, jotkut niistä saatiin jopa valmiiksi. Yksi baarikeskustelujen hedelmä ovat nämäkin nettisivut.

Kerubin kahvin juomista kannatti välttää mikäli seuraavana yönä halusi saada nukuttua. Kerran tuli valvottua koko yö kyseisen tervan ansiosta. Hyvää se oli, mutta mikä oli ylimääräinen lisäaine? Tarjoilupuolesta jäi mieleen myös Ilosaarirockin aikaiset rokkiaamiaiset. Hirveä määrä hyvää peruspöperöä puoli-ilmaiseksi! Tämän muonan ansiosta tuli monesti aamu pelastettua ja rokkipäivä aloitettua.

Keikkoja tuli vuosien saatossa nähtyä satoja. Useat nykyisin suurtakin suosiota nauttivat orkesterit näki ensimmäistä kertaa Kerubin lauteilla. Muistan kuinka Giant Robotin debyyttiomakustanne 33RPM Robotics oli Kerubin tiskillä myynnissä varmaankin vuoden. Kenellekään se ei kelvannut. Nähtyä tuli monia parhaita keikkoja koskaan, joskus taasen toivoi bändin lopettavan soittonsa että pääsisi keskustelemaan kavereiden kanssa. Mieleen jäi eräs tuttujeni bändin keikka, jonka jälkeen backstagella tarjoiltu raaka viina aiheutti eksymisen Kerubin alakerran sokkeloihin. Ilosaarirockin päätösklubit olivat aina jotenkin kaoottisia tapahtumia. Saunamainen lämpötila, usean päivän juhliminen ja totaalinen väsymystila saivat pahoja aikaiseksi.

Syksyyn 1997 sijoittuu merkityksetön tapahtuma, joka silti on jaksanut silloin tällöin hymyilyttää. Kerubi ei vielä tuolloin ollut Popmuusikkojen omistuksessa ja pyöri hieman puoliteholla. Baariin tultiin illalla ja kaljaa teki mieli, tiskillä tuomio oli kuitenkin tyly: Mitään alkoholipitoista ei ole tarjolla, Olvin rekka on myöhässä. Toden totta, yleisö juo pelkkää vettä ja kahvia surkean näköisenä. Noin tunnin odottamisen jälkeen henkilökunta raahaa kaljatynnyreitä sisälle ja ilmoittaa tarjoilun alkavan. Ihmiset antoivat raikuvat aplodit ja ilta saattoi jatkua.

Kiitos parhaudesta, uudelleensyntymistä odottaen.

t0mmi

"ehdottomasti oudoin (ja kevyesti huonoin) musiikillinen kokemus oli joku ruotsalainen tai ruotsinsuomalainen hevibändi tossa talvella. onneksi seura oli hyvää."

Kyseinen orkesterihan oli Finntroll ja kyseinen keikka itselleni yksi parhaista keikoista ikinä, vaikka turhan lyhyen setin soittivatkin. Tuolla keikalla havaitsin myös, että orkesterin kosketinsoittaja Trollhorn (aka Henri Sorvali) on todella mukava mies :)

Keepon

Juuri kun pääsin vauhtiin, hauskanpito loppui kuin seinään. Kerubista jäi liian vähän, mutta silti paljon hyviä iloisia muistoja. Toivottavasti niitä tulee vielä joskus lisää. Kerubia, sen lämpöistä tunnelmaa on kova ikävä näinä kovina pakkaspäivinä.

Hajuherne

Jostain olin kuullut Kerubista ja että se on hyvä mesta. Sielläpä aloin käydä täysi-ikäisyyden saavutettuani ja kantapaikka se oli kaupungista poismuuttooni saakka. Sain jopa muutaman ystävättäreni pitämään Kerubista vaikka vastahakoisesti ne sinne raahasin.

Muistot on pääsääntöisesti hyviä vaikka välillä tuli juotua yli sietokyvyn ja selvittyään sai hävetä... Joskus "retkut" ahdistivat ja piti etsiä "siistimpää" kuppilaa.

Kerubissa sain uusia tuttuja, ystäviäkin. Tapasin muutaman mielenkiintoisen kundinkin, ja "vaikkei jäänyt mun elämääni, jonnekin jäi sisään pääni" joku jonka kans tuli pidettyä hauskaa joskus vuosina -93-95...

Kerubi oli rock !

Muistan kuinka Ilosaarirockista tuiki tuntemattomien kans suunnattiin kohti Kerubia, koska tiesimme sen olevan SE PAIKKA jonne on PAKKO päästä. Mainetta siis ympäri Suomea rock-kuppilana.

Haikein mielin käväsin Joensuun yössä vastottain, kun ei ollut enää Kerubia jonne mennä... Toivottavasti Joensuu saa vielä Kerubinsa, vaikkei se ehkä samoja tuntoja nosta kuin entinen Kerubi.. jossa wc:ssä käynti oli "kokemus" ainakin alkuaikoin, ja loppuseltaan vanhat tutut olivat vähissä. Uudet nuoret astuivat remmiin.

...Paikat muuttuu, sukupolvet muuttuu, mutta Joensuuhun kyllä ehdottomasti toivon omaa rock-mestaa, jossa taas tuntisi olonsa mukavaksi ja saisi nautiskella hyvästä elävästä musiikista. Voisipa ehkä olla todistamassa jonkun ensikeikan bändiltä, josta tulee vielä suuri nimi musiikkimaailmaan... Unohtamatta niitä pieniäkään.

Kalevalan neito (mutta vain nimellisesti)

Uusia ystäviä, vanhoja ystäviä, iloja, suruja, sähköautoilua, painia, balettia, diskoa, jatkoja, aamuherätyksiä, lätkän maailmanmestaruus, kikkoja, kepposia, tulipaloja, remontteja, häitä, hautajaisia, flipperiä, pokeria, akrobatiaa ja ihan uskomattoman monta pulloa kaljaa. Kaksitoista vuotta - yksi baari. Kiitos tästä kaikesta, mutta onneksi se on nyt ohi. Ainakin hetkeksi.

M.A.

Kerubi. Iloinen paikka täynnä ihmisiä. Nyt sitä on ikävä. Monia hyviä hetkiä ja muutamia muistamattomia iltoja. Enää ei ole paikkaa minne mennä. Meiltä varastettiin olohuone ja ihmiset. Ihmiset joiden seurassa tunsi itsensä ei niin pieneksi. Ihmiseksi. Toivottavasti meille saadaan pian uusi koti. Täällä ulkona on kylmää ja niin perkeleen hiljaista...

Pieni eläin

Kerubista löysin kaiken mitä elämääni tarvitsin. Toisen kodin ja elämäni rakkauden. Kiitos teille kaikesta, myös Trivial Pursuitista... Ikinä ei Kerubi tule olemaan sitä mitä se oli, vaikka tilat ois itse taivaassa. Mutta. Edelleen iso kiitos kaikille kaikesta.

Mistäs nyt saadaan jääteen makuista jääteetä?

Pieni ihminen

Ekan bändini melkein eka keikka. Jännitti. Oltiin ihan pieniä ja kamalan vihaisia. Jengiä oli muistaakseni aika paljon. Yleisön kommentit olivat positiivisia, vaikka laulunsanatkin unohtui välillä. Sen keikan jälkeen on ollut monta muuta keikkaa ja bändiä. Niin kivaa on ollut, että päätin ruveta kokopäiväiseksi muusikonretkuksi. Se keikka jäi mieleen yhtenä tärkeimmistä.

Nimetön

Näinä kylminä talviöinä sitä miettii ja kiroaa, että miksi Kerubi?!?! Miksi ei vaikka... no ihan sama... joku muu, kunhan ei Kerubi.

Yksi asia on varma: Kerubista ei ole yhtään huonoa muistoa. Ne vähälukuiset keikat joita ollaan bändimme kanssa siellä vedetty, ovat antaneet uskoa live-rockmusiikkiin. Mistäpä tällainen amatööriorkesteri nyt saisi oikeita rokkikeikkoja? No, se ei ole mikään iso juttu, mutta kun nämä hautajaiset vaikuttavat kaikkiin muihinkin kaltaisiimme bändeihin. Ja niihin jotka siellä ovat tehneet ylipäänsä mitään.

*Tyhjä on olo* ai lav ju ool..

P.S. millonkas on uudelleensyntyminen?

Men in black

Minun Kerubini oli olohuone: mukava ja kotoisa. Ensimmäisen kerran kävin Kerubissa alaikäisenä väärillä papereilla. Muistan kyllä, että minulta kysyttiin epäillen henkilöturvatunnusta, mutta vakuutin portsarin luettelemalla ystäväni tunnuksen kuin vettä vain.

Kahdeksantoista vuotta täytettyäni muutimme Kerubiin. Silloin yrittäjänä toimi Pete, baaritiskiltä löytyi Jani ja ovensuussa vahtia pitivät Ärmänen ja "fasisti" (en muista vieläkään oikeaa nimeä). Koko silloinen henkilökunta oli hieman pelottava: fasisti ei päästänyt ranskalaisten kanssa sisään ja Pete heitteli hilut olan yli lattialle. Kommenttia tiskillä saattoi saada pukeutumisesta ja melkein mistä vaan - kaikkeen piti varautua. Toisaalta naljailu oli hauskaa, ja usein illan puheenaiheeksi nousikin tiskin takaa sadelleet vittuilut ja niihin heitetyt vastavittuilut. Välillä tuntui siltä, että kymmenhenkinen seurueemme takasi illan tuoton. Joskus Pete kävi sytyttämässä pöytäämme kynttilän ja tokaisi "Kiitti jengi!".

Koko lukioajan kävimme ahkerasti Kerubissa. Päiväsaikaan hörpimme kahvia, luimme lehtiä ja pelasimme korttia. Perjantaisin ja lauantaisin suuntasimme tietysti illalla Kerubiin. Vietimme myös erilaisia teemailtoja, muun muassa Torre-iltoja. Kaikkea hauskaa ja vähemmän hauskaa vuosien varrella sattuikin, yleensä syynä kai oli nestemäinen juoma, mutta seurallakin oli vaikutusta yleiseen hulluuden tilaan ja ilmapiiriin. Muistan elävästi, kun kerran vahingossa tiputin äidin rannekellon naisten vessanpönttöön. Ajattelin, että se painaa tarpeeksi eikä huuhtoudu viemäriin, mutta kuinkas ollakaan, äidin rannekellohan katosi Kerubin viemäreihin. Samaan aiheeseen liittyen kuulin myös inhottavan jutun Kerubin astianpesukoneen letkujen puhdistamisesta. Sieltä oli löytynyt roskia kondomista tupakan natsoihin, ja tuopit olivat kirkkaita. Huhu kävi myös, että ns. paremmat asiakkaat saivat oluensa lasituopista, muut saivat jos pyysivät erikseen.

Musiikillinen anti Kerubissa oli lähes parasta. Joskus vain harmitti bändipoliisien julma suhtautumistapa uusiin yrittäjiin. Kerubi oli täynnä musiikkiasiantuntijoita, jotka määrittelivät sen, millainen musiikkigenre oli milloinkin in. Ja saivathan bändit haukkujen ohessa hieman kiitostakin. Kritiikki oli varmasti monelle bändille tärkeää eteenpäin kehittymisen tiellä.

Vaikka Kerubissa tuntui pyörivän aina samat ihmiset, tietty porukka vaihtui säännöllisesti. Kun ahkerimmasta Kerubissa ramppaamisajastani oli kulunut vuosia, tuli tavaksi päivitellä Kerubissa käydessäni, että eihän täällä ole juuri ketään tuttua. Aikaisemmin Kerubiin saattoi lähteä yksin tietäen, että törmää tuttuihin.

Kerubi muodostui myös jokavuotiseksi kohtaamispaikaksi Joensuussa. Joululomilla ja Ilosaarirockin aikaan kaikki vanhat ystävät lukioajoilta kokoontuivat Kerubiin, ja yhtäkkiä kaikki oli taas aivan kuin ennen. Eikä viimeaikojen Kerubissakaan mitään vikaa ollut. Aina sinne oli yhtä helppo mennä, tulla ja olla. Ainoastaan kalliit liput harmittivat Kerubin loppuaikoina ja jotkut jopa boikotoivat sen vuoksi Kerubia.

Itse en usko Kerubin kuolemaan. Tätäkin kirjoittaessani oli monesti väännettävä verbit väkisin imperfektiin. Kerubin fyysinen paikka/ympäristö on kuolemansa kokenut ja siihen paikkaan sisältyy myös edellämainitsemani muistelot. Uudessa Kerubin paikassa on sitten uudet kujeet, kanta-asiakkaat säilyvät...

Kerubivuosikertaa-97

Ääh tää kaupunki on tyylsä ilman Kerubia!

Ei miulla mitään yhtä muistoa oo Kerubista, kunhan vain ollut toinen kantapaikoista. Jos kertoisin yhden muiston ansaitsisivat kaikki muistot tulla kerrotuiksi. Kivaa on ollut.

(Vinkki: Kun löydätte uudet tilat, antakaa Kerubille nimeksi Uusi Kerubi, niin olisi vekkulia kun kantapaikkojen nimet olisivat Wanha Jokela ja Uusi Kerubi. Heheheh.)

Mie

Tiivis tunnelma ja lattia aina ihanan tahmainen! Juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneena Kerubi oli the place! Viimeaikoina kävin siellä vähemmän, mutta Kerubin merkitys minun nuoruudelleni on suuri ja pysyy sydämessä!!! KIITOS.

Pocahontas

Toisessa kaupungissa asuvana koko Joensuu kiteytyi eniten, oikeastaan aina Kerubiin. Olin millä tahansa asialla - rokkaamassa itse tai tsekkaamassa muiden keikkoja - tieni vei ennemmin tai myöhemmin tuohon baariin.

1) Baarin henkilökunta oli/on miellyttävää sakkia, joka ajoi mielestäni oikealla tavalla artistin asiaa. Toisin sanoen palvelu pelasi aina, kun siellä keikalla oli.

2) Tekninen henkilökunta hoiti toimensa aina moitteettomasti.

Vilpitön pahoitteluni asianomaisille ja raivoisa tuskanhuuto viranomaisille siitä, kuinka asiat taas hoidettiin. Lepakko, Veturitallit, Lutakko, Kerubi. Milloin Club 25, Bar 68, 45?? Onneksi sentään Tavastiaa ette pois saa!

On sinällään ikävää, että Joensuun kaupungin ilme ja maine perustuu minulle ja monelle muulle Kerubiin ja Ilosaarirockiin. Entä jos niitä ei olisikaan? Mitä silloin jää? Niin. Juuri se, mistä ko. kaupunki on halunnut päästä eroon jo pitkään.

Rikhard

En osaa ilmaista tätä korulausein. Se tulee suoraan. Miun elämän hienoimmat hetket oon kokenu Kerubissa. Päällimmäisinä on mielessä on keväinen Kotiteollisuuden keikka ja viimesen viikon Maj Karman keikka. Ne on todella räjäytti tajunnan. Kiitän kovasti kaikkia.

Pirp

Voih. Ei minulla ole mitään suuria muistoja Kerubista. Kerubi oli suuri osa sitä kuvaa, joka minulla on Joensuusta, mutta suuret muistot jäivät puuttumaan.

Viimeiseksi pieneksi muistoksi (toiseksi viimeiseltä Kerubi-kerralta) jäi se, kun tanssin tytön kanssa Beckin Sexx laws -biisin tahtiin. Ei ole montaa parempaa kappaletta, jonka tahtiin tanssia tytön kanssa kuin Beckin Sexx laws. Näin on. Kiitos Beck. Kiitos DJ. Kiitos Kerubi.

"The building doesn't leave the man if the man doesn't leave the building."

Lappeenrannan kaupunki

Kaikki lähti siitä kun olin vielä himpun verran vaille jumalaista täysikää ja kuulin juorun että Zen Cafe tekisi ikärajattoman keikan Kerubissa. Ensi ajatus "sinne mentävä" onkin sitten pysynyt siitä lähtien mielessä. Keikka oli upea ja mikä parasta, löysin uuden ystävän ja lämmön kylmää talvea vastaan. Niinkuin eräs ystäväni joskus sanoi, Kerubi on kuin talvifestarit.

Suuri oli riemu kun täytin 18, vieläpä Maj Karman Kauniiden Kuvien saattelemana! Muistaakseni pari ensimmäistä kuukautta meni niin, ettei ollut yhtään viikonloppua välissä ettenkö olisi ollut Kerubissa. Meno imaisi mukaansa, aivan niinkuin myös ne risaiset sohvat joissa pelattiin aliasta, trivial pursuitia, väännettiin kättä, ei päästy ylös kun oltiin liian humalassa... Kerubissa koin myös monta ihanaa musiikkielämystä, parhaimmassa taisi olla vain noin viisi muuta kuuntelijaa minun ja kaverini lisäksi.

Nyt näin jälkeenpäin, Kerubin sulkemisen jälkeen, todellakin ymmärtää miten paljon se kaikki merkitsi. Aivan erilaista lähteä humaltumaan kavereiden kanssa kaupungille kun tietää ettei voi mennä kerubiin. Voi vain katsella esim. jostain feverin ikkunasta ulos ja nähdä miten entiset kerubilaiset hajaantuvat. Paskaa.

Mutta hyvät muistot jäi. Kiitos siitä.

Annika

On orpo olo kun Kerubia ei enää ole. Tässä kaupungissa ei ole enää paikkaa jonne roudarin renttu voisi mennä ilman ettei häntä katsottaisi kieroon tai tuntisi oloaan muuten ahdistuneeksi. Kerubissa on tehty töitä, oltu humalassa, juotu kahvia, tapailtu kavereita ja uusia samanhenkisiä ihmisiä. Työ kerubissa on ollut joskus rankkaa, mutta samalla se on ollut palkitsevaa. Joskus Kerubissa tuli oltua niin tiiviisti, että teki mieli kääntää postitkin Kerubiin.

Oli kunnia saada tehdä Kerubin tämän hetkisen historian viimeinen miksauskeikka.

Kiitos Kerubi ja kiitos ihmiset

vahtera

Keikkaraportti Post? -orkesterin ehkä parhaimmalta keikkareissulta.... Ne Kerubin leivät....

POST? jyrää Joensuun. 11.4.2001

Matkamme kohti Pohjois-Karjalan pääkaupunkia alkoi hieman sekavassa mielentilassa, johtuen menneen viikonlopun Ääni & Vimma kisailun karvaasta tappiosta. Matkaan lähdettiin siis "kaikki tai ei mitään" -asenteella. Pahat kielet tiesivät jopa kertoa POST?in lähtevän soittamaan jäähyväiskeikkaansa.

Matkaan lähdettiin 11.4. aamulla, tuolla tutulla ja turvallisella Luodon perheen tilaihmeMondeollajollaajaminenonkuinunelma. Pientä kädenvääntöä, pitäisikö ottaa vielä yksi ylimääräinen kitaraskobe matkaan, ihan vaan varmuuden välttämiseksi. VOX jäi kämpille, ja kaiken nähnyt sotaratsu MAINE pakattiin auton peräluukkuun. Sakke ja Sami lähtivät junalla, kun taas Esa ja minä menimme autokyydillä. Matka kului aika sukkelasti, noin 5 1/2 tuntia. Lounastamaan pysähdyimme Mikkeliin josta löysimme aidon makkaraperunagrillin. (siis rutkasti suolaa, rasvaa, sinappia ja sipulia ...avot)

Saavuimme Joensuuhun noin klo puoli viisi. Ensimmäisenä ohjelmanumerona oli hotelliin kirjautuminen. Luxusta! Aamiaiset ja kaikki. Rokkitähden elämä alkoi näyttää valoisampaa puoltaan.

Seuravaavaksi ohjelmassa olikin sitten siirtyminen tuonne Joensuun legendaariseen luolaan nimeltä Kerubi. Hieman alkuihmettelyä, kaljan kittaamista ja ei muuta kuin kamat kasaan. Suuri kiitos Kerubin motivoituneelle henkilökunnalle!!! Kerubin laatutietoiselta vaikuttava yleisö sai orkesterimme hermostumaan entisestään, mutta kuin ihmeen kaupalla jännitys laukesi sound-checkiä tehdessä... Eihän tämä nyt niin ihmeellistä ole. "Tsah Tsah Tsah, hooohioihoooo, tsah" sanoi Sami kun lauluja sääteli.

Pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel POST? orkesterille, eli tutustuminen Backstage alueeseen. Backstage oli tähänastisen uramme parhaiten varustettu: Pringleseitä (sekä light että tavallisia), SuperSalmiakkia (ei Xylitolia, hyvä), Royaleita sekä leipiä ruokkimaan vaikka koko Joensuun Kiekkopojat. Leivät olivat Vaasan Ruispala -pohjaisia, sekä liha- että kasvispäällysteisiä. Metwurstin tai juuston lisäksi oli valittavissa tomaatti-kurkku tai tomaatti- paprika yhdistelmiä. (Salaattia oli kaikissa). Teimme järkiratkaisun ja sovimme että Sakke voisi syödä pelkkiä kasvisleipiä ja me muut taas pysyisimme raavaina lihansyöjinä. Kaiken tämän lisäksi oli meille varattu vielä muutama olut mieheen.

Lyhyehkön hotellivalmistautumisen jälkeen POST? orkesteri vetäytyi takahuoneeseen hiomaan viimeisiä taktisia kuvioitaan. SuperB kappale päätettiin siirtää encore-osastoon ja muutenkin biisijärjestystä rukattiin vielä hieman. Oluet turbiiniin ja stagelle! POST? raahautui (sisääntulo EI ollut Scorpionsin räjähtävyysluokkaa) lavalle. Säätöä ja vielä hieman säätöä kunnes viime aikoina aloitusbiisinä tutuksi tulleen "D-biisin" bassosävelet kajahtivat yleisön korville. POST? oli ottanut Kerubin "kaiken nähneet raukat lauteet" haltuunsa.

Varsinainen keikka sujui kuin siivillä. Helppoa, helppoa... Suuria kämmejä ei soitettu, pheelikset kohosivat kohti kattoa. Olisipa vaan Anna Kuoppamäki arvovaltaisine Ääni & Vimma tuomarikavereineen ollut paikalla todistamassa POST?in hurmiota. Keikan keskivaiheilla oli ehkäpä havaittavissa lievää hyvänolontunteen aiheuttamaa herpaantumista. Mutta mitäpä tuosta. Kuten aina, Citron-Acidkin soitettiin. Uusiksi keikkasuosikeiksi nousivat myös George sekä vanha tuttu Joensuu. "Koveria ei jätetä" ja Oasiksen Supersonic hanskaan! Kuulemma itsensä Alan McGeen kerrottiin käyneen aina eturivissä saakka ihmettelmässä tuota pohjolan poikien hurjaa menoa.

Keikka ohi... Hyvä ja hikinen pheelis. Palaute oli myöskin positiivista, mitä nyt laulujen kuuluvuutta hieman kritisoitiin. POST? vetätyi takahuoneeseen analysoimaan äskeistä ja heittämään Backstage-tasoista läppää.

Seuraavana päivänä kävimme syömässä.

Paluumatkalla poikesimme Valamon luostarissa ja Ekku päätti sitten jättää uunituoreen kihlattunsa sekä uuden asuntonsa ryhtyäkseen munkiksi. Noh, toivottavasti kitaristimme palaa viimeistään 4.5 jolloin POST? orkesterin on tarkoitus saattaa Domus Academica uuteen uskoon.

Lauri K

Sunnuntai-ilta, Heikki töissä, tunnelmaan sopivaa musiikkia, peilipallo pyöri. Käsittämättömän kaunista. Vain muutama asiakas.

Valtasimme sohvan. Pari kuppia teetä oman kullan kainalossa, kulta luki hyllystä löytämäänsä kestävyysjuoksijakirjaa ja minä mietiskelin. Ei tehnyt mieli kotiin.

Satu

Muutin syksyllä 1999 opiskelemaan Joensuuhun ja hetihän piti mennä Kerubiin joraamaan... Kaksi vuotta meni Kerubin kulmilla pörrätessä. Viime viikonloppuna kävin Joensuussa ja itkua väänsin kun näin sen kauniin valomainoksen tutulla paikalla. Kiitos kaikesta Kerubin henkilökunnalle, harmi etten ehtinyt hautajaisiin.

Sanna

Yksi ainut hieno muisto Joensuusta: Kerubi... yhden kerran ehdin käydä ja silloinkin oli ihan perkeleen hauskaa...

Kisu

Vain sinulle se oli mahdollista. Vain sinä saatoit ottaa huostaasi paleltuneita alaikäisiä ikäänkuin täysi-ikäisinä. Vain sinun vessasi ovet oli avoimia, silloin kun hätäni oli suurimmillaan. Sinun jykevät (Risat ja haisevat) sohvat upotti humaltuneen ruhoni pakoon pelottavaa portsaria (myöhemmin tajusin hänen olevan jopa komea). Joskus, pahimassa hädässä, saattoi bussipenkin välistä löytyä polttamattomia(kin) tupakoita... Vaan mitäpäs minä niillä?

Niin usein minulle on sanottu... "Kerubissa naiset ovat kaljuja ja miehillä on heviletit!" -No niinhän se monena iltana olikin. Ja mikäs siinä? Sellaisissa keskikaljapössyissä jopa Tarja Halonenkin (joka kaikessa ällä-vikaisuudessaan on todella sympaattinen) näyttäisi inhimilliseltä.

Loppuyhteenvetona:

Noin vähän keksin negatiivisuutta!!!

--->eli en mitään.

BoLaget

Ekan kerran tulin Kerubiin joskus -91 tai -92. Vaikutuksen teki paitsi paikan hipahtava ilmapiiri, myös jukepoksi, jossa oli Neil Youngia. Tuli sitten käytyä useinkin, kun pari vuotta myöhemmin muutin kaupunkiin etelämmästä Suomesta.

Yhtenä uutena vuotena tuli otettua hieman liikaa ja kieriskelin lavalla omassa oksennuksessani. Ei kenties kaikkein parhaita muistoja...

Viime aikoina suht' keskiluokkaisena pienen pojan äitinä tuli yhä silloin tällöin käytyä, vaikka ei niitä teinejä siellä tuntenutkaan.

Vanha Käpy

Parin kaverin puheita on kauheen hauskaa kuulla, kun ne puhuu Kerulasta tekno-mestana.

Tässähän on kyseessä DJ Sam:n pitämät rumpubasso-iltamat, no ehkä siellä ei ollu silloin ihan niin tungosta kuin viimein tällöin.

Kauhean kivaa oli se, kun yhtä aiemmin jo tuttua kivaa tyttöä tapasi aina tasan 2 kertaa vuodessa kun Kauko Röyhkä oli kerulassa, vaikka Kauko näytti ikeniään niin kertaakaan ei ruvettu intiimeiksi, hitto eipä taida enää keritäkään.

Hassua että hirmumukavatyttö löytyi sitten toisesta baarista, mutta epätodennäköinen alkuhan lisää suhteen kestoa, siitäs saitte kaikki jotka Kerubista tytön/pojan löysivät! Hähä!

Puavo

Eilen isäni näytti minulle erään mökin Jakokoskella, paikan jossa hän ja äitini aloittivat seurustelunsa.

Kun minä 30 vuoden kuluttua tulen mahdollisten lapsieni kanssa käymään Joensuussa, tulen näyttämään heille torin vieressä olevan 8 kerroksisen rakennuksen ja sanomaan: "Tuolla joskus oli maan paras rokkibaari, josta löysin äitinne ja jota ilman teitäkään ei olisi."

Kiitokset kauniista keikoista, ihmisistä ja hetkistä Kerubille.

wih

Olohuone, Baari, Rock-Klubi, Jääkaappi, Kahvila, Psykologin Vastaanotto ja Kohtaamispaikka

Ihanat Ihmiset, Ihanampi Henkilökunta, Tunnelma ja Musiikki

Kahvia, teetä, limppaa, olutta ja siideriä

Asennetta

Elämää

        Kaikkea

    Kiitos

Tuomas S

Minulle Kerubi oli se ensimmäinen baari johon täysi-ikäistyttyäni astuin. Muistan vieläkin ne mustat seinät ja tahmaisen lattian, ja ne bussinpenkit. Ja siitä lähtien ei edes tehnyt mieli mennä minnekään muualle.

Kerubissa oli aina kaikki kaverit. Siellä juotiin kaljaa, kahvia ja teetä ja puhuttiin fiksuja tai sitten jotain vähän tyhmempää. Tanssittiin. Sekoiltiin. Ihastuttiin. Hauskaa oli silti aina. Ja yleensä istuttiin ihan sulkemisaikaan asti, kunnes Kaitsu tuli huutelemaan: "Painukaa nyt ihmiset vittuun täältä".

Kerubissa on solmittu ja setvitty ihmissuhteita, saatu uusia ystäviä ja nähty jotain kaikkien aikojen hienoimpia keikkoja. Ja pääsinpä sitä itsekin sittemmin soittamaan Kerubiin täpötäydelle salille, kokemus oli unohtumaton. Muistan myös ne Ilosaarirokin klubit, jolloin lämpötila tanssilattialla oli varmasti lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä.

Muutettuani pois Joensuusta, asia jota ehkä eniten jäin kaipaamaan oli Kerubi ja ihmiset siellä. Puhumattakaan täkäläiseen hintatasoon verrattuna todella halvasta kaljasta. Joensuuhun oli aina mukava palata, kun pääsi vanhaan tuttuun Kerubiin. Siellä sitä heti tunsi todella olevansa kotona. Toista Kerubin veroista paikkaa en ole mistään löytänyt ja tuskin löydänkään. Suomen parhaan baarin sulkeutuminen saa minut vain toivomaan että uusi, uljaampi Kerubi saapuu keskuuteemme pian. Tuskin maltan odottaa...

Antti

Kerubista on paljon muistoja ja muistamattomuutta! Hienoin kokemus oli ehkä Hassisen Koneen keikka, jonka jälkeen se ei enää seuraavana päivänä tuntunut yhtään lähellekkään samalta. Hirveimpiä muistoja ovat ainakin leobardikuvioisessa asussa olleen nelikymppisen humalaisen naishenkilön iskuyritykset, kun olin itse vähän päälle parikymppinnen. Odotin koko ajan, että tulee joku kaveri baariin, jotta menen sen luo. Kun kavereja tuli baariin niin ne luulivat, että olin iskemässä naista eivätkä tulleet häiritsemään. Nainen ei ymmärtänyt ollenkaan, että mua ei kiinnostanut, vaikka miten sanoin hänelle, ja yritin lopulta mennä karkuunkin. Lopulta kuitenkin jätin muijan yhden ei niin hyvä tutun luo, ja siirryin baarin toiselle puolelle, jossa kaverini ovat. Näin tuttu sai itselleen varmaan hyvän riippakiven loppuillaksi.

Mielenkiintoisia muistoja on myös herättänyt Kerubin vessa. Muutaman kerran sai tepastella kunnon vesi kautta kusilammikoissa, kun vessa oli tukossa. Kusilaarilla hulppeimpia kokemuksia oli kusta samalla, kun itse kusin keskelle laaria, ja kummallakin reunalla laaria olevat erityskaverini oksentivat yhtä aikaa laariin. Silloin alkoi itsellekin nousta hiukan pala kurkkuun. Vessaan liittyvä toinen erittäin rakas muisto on, kun kesken kusemisen päätin soittaa kaverilleni, ja johtuen hiukan liian kovasta humalatilasta pudotin vasta äidiltäni joululahjaksi saamani kännykän vessanpönttöön. Ei auttanut kuin kaivaa känny kusisesta pöntöstä. En tietenkään tiennyt mitä kastuneelle kännylle tehdään, joten vein tietysti käännykän korjaamoon vasta parin päivän päästä, kun juhliminen oli saatu loppuun. Tällöin asialle ei voinut tehdä mitään, ja äidille piti keksiä kootut selitykset.

Opiskeluaikoinani Kerubi tuntui melkein kolmannelta kodilta oman kämpän ja vanhempien omakotitalon jälkeen. Siellä aikaa oli mukava viettää, ja sinne meni roposia aika tiuhaan tahtiin. Mukavia muistoja jäi jalkapllo-pelistä, jossa otin turpaani moneen eri otteeseen. Jukeboksista jäi mileen, että kahden kaverini kanssa oli aikanaan tapana laittaa Kerubissa istuessa aina soimaan Wilden Kimin Kids in America ja Röykän Kaken Paska kaupunki.

Toivottavasti saatte Kerubin uudelleen pystyyn, sillä ilman sitä Joensuussa ei ole enää oikein paikkaa, kun tulen käymään kotikaupunkiini. Ilman Kerubia on vain tyhjää.

Teemu

Ei v***u, murheellisintahan tässä kaikessa on se, ettei minulla ole sitä suurta muistoa sydämessä kerubista olohuoneena, elämän, kauneuden ja viisauden kulman takana sijaitsevana tyyssijana.

Meidän perhe muutti Joensuusta poies savoon kun olin 15 vuoden herkässä iässä. Siinä vaiheessa olin ehtinyt tutustua tuohon Kuppilaan isolla Kuulla ainoastaan kerran (Ne Luumäkien ikärajattomalla keikalla - oliko sellaisiakin?).

Kuopiossa, kun alkoivat rahkeet riittämään ovimiehen ohi, jouduin tovereineni kehittämään itseäni hirvittävissä junttirock-räkälöissä joissa tosin saattoi olutpullon saada vuonna 94 alle kuudella markalla ja nähdä Matti Nykäsen tai Tarot-yhteyeen jäseniä. Vaan kaljanpa hinta ei hyvää baaria tee. Ja rokkistaroissakin on eroja.

Kerubissa istuttiin se joululoman Joensuun-mummolareissujen yksi sallittu baari-ilta ja etkottiin rokit ja Laulurinteen juhannukset vanhojen paikalle jääneiden toverien kanssa. Kadehdin heitä tuolta baarista niin, että kymmenenteen käskyyn pitäisi lisätä kohta:

"Älä himoitse lähimmäisesi karjaa, naista, mopoa....baaria.... äläkä mitään, mikä on hänen omaansa".

Oi kerubi, miksi en saanut viettää kukkeinta nuoruuttani huomassasi?

Paula

Minun muistojani Kerubista.

Niitä on lukuisia, onhan oma asiakkuuteni Kerubin elinkaaren mittainen. Lähes kaikki muistoni ovat positiivisia, juuri siksi lienen kuluttanut kantapaikkaani näinkin kauan. Tässä palanen muistoistani.

90-lukua laskettiin ensimmäisillä sormilla. Oma historiani joensuulaisena oli saman mittainen, Kerubi vain hitusen vanhempi. Työttömän arkeeni oli kynttilöitä sytytellyt rokkikuppilan monipuolinen musiikkitarjonta. Tuona iltana tarjolla oli levymusiikkia. Sitä tarjoiltiin jostain käsittämättömästä syystä nurkan takaa. Mutta hyvää musiikkia. Piti mennä oikein katsomaan, kenelle kunnia kuuluisi. Korkean soittotiskin takaa hymyili matala mies. Humalan kirkastamilla aivoillani uskalsin toivoa, saisinkos kuulla Legendary Stardust Cowboyn Paralyzedia, tuota ehkäpä kaikkein hirveintä musiikkiteosta ikinä. (Whamin biisejä ei lasketa.) DJ-pömpelissäkin teosta arvostettiin. Ammattilainen. Pian tämän jälkeen alkoi yhteinen levynsoittotaipaleemme tämän pienen suuren miehen, Tomi Riionheimon kanssa. Aluksi soittelimme levyjä kimpassa, lähes poikkeuksetta Kerubissa. Harrastuspohjalta. Tytöistä puhuttiin myös. Yhteistä tuntui muutenkin olevan paljon, ystävystyttiin. Tuota pikaa saimme muitakin projekteja käyntiin. Sain kunnian seikkailla Tomin sarjakuvissa, Treffit -lyhytelokuva tehtiin sekä yhteinen levy-yhtiö perustettiin. Tytöistä riitti aina puhetta.

Kennelchord Records sai alkunsa Kerubissa. Olimme nähneet Pool -yhtyeen siellä keikalla ja todettu, että tätähän pitäisi saada kansan korville. Olin noihin aikoihin aloittanut työt Kerubin tytäryhtiössä, levykaupassa nimeltään Pikku Enkeli. Laskettuamme Tomin kanssa lompakoittemme sisällöt: lyhytsoittoon riittäisi. Kerubin lavalta kiinnitimme myöhemmin Kenneliin myös Oscar H.O.T. Quartetin.

Tämän purkauksen syy on tärkein yhteistyömme hedelmä. Tomin rohkaisun ansiosta, sekä hänen vahvan näkemyksensä avulla, synnytettiin myös nykyinen ainoa joensuulainen äänitepuoti Levy-Eskot. Minun epäröidessäni tämän hankkeen alkuunpanoa Tomi ja kolmanneksi yhtiöömme mukaan lähtenyt Maija saivat minut vakuuttuneeksi, että kannattaa mieluummin katua tekemisiään kuin tekemättä jättämisiään. Kerubissa tätäkin suunniteltiin, silloin kun ei puhuttu tytöistä. Levykauppa on nyt terve 5-vuotias. Tomi ei valitettavasti ole enää mukana, hän luopui yhtiöstämme sen seisoessa tukevasti omillaan. Uudet haasteet kutsuivat.

Tytöt ovat jääneet puheasteelle, mutta Kerubissa luotuja unelmia on muuten toteutettu. Tulen kaipaamaan tätä ideoittemme kotia paljon.

Yhteistyöstä kiittäen.

Jälleennäkemisen toivossa.

kimmo, Levy-Eskot

Jokaisella ahkeralla Kerubin kavijalla on se oma aikansa. Itsellani tuo aika oli kymmenisen vuotta sitten. Tuntui, etta Kerubi oli taivas, siella oli kaikki ystavat, kaveritkin olivat kivoja, kalja hyvaa ja sita sai aina riittavasti. Jokainen Kerubissa vietetty ilta oli liitettavissa siihen pitkaan onnistuneiden kapakkareissujen ketjuun. Kerubissa oli niin mukavaa, ettei tullut edes krapulaa. Tuo hetki toki jokaiselta vaistamatta valuu kasista ja haihtuu nuoruuden muistoihin. Kerubin kohdalla tama saturaatiopiste kesti vain yllattavan pitkaan, pari, jopa kolmekin vuotta. Toki samankaltaista ultimate paremmuutta on kapakoissa havaittu aiemminkin, kuten esim. Ilokivessa Juvaskylassa. Mutta Kerubi oli ja on edelleen ja aina minulle se kaikkein paras baari. Yhdeksankymmentaluvulla todistettua kerubi-meininkia ei saa enaa synnytettya missaan, eika millaan porukalla. Kylla jampti on nain.

Yleensa paikkaa vaihtamalla illan tunnelma kuolee ennen aikojaan. Kerubin kohdalla tama totuus piti erittain hyvin paikaansa. Kerubiin piti menna viiden-kuuden maissa ja sielta ei saanut poistua kuin heittamalla. Jos aikaisemmin poistuit, oli ilta pilalla. Perskules, kun rupiaa melkein itkettamaan. No, huomenna, kun olen baarissa viimeista kertaa, taidan noudattaa vanhaa hyvaksi havaittua kaavaa.

Etukishook

Lattiaan tarttuvat kengät, savuinen ilma, salakavala humala, kuperkeikalla portaat alas, heikin parta, olli-matti, pisuaarin pastillit, kaikki n.8 dj-kertaa, viisaat ihmiset, tyhmät ihmiset, humalaiset ihmiset, kauniit ihmiset, vittumaiset ihmiset, sohva joka halkeaa puoliksi, kimmo, liikaa tupakkaa, liikaa pohjia (liian usein), loistavia bändejä, tylsiä bändejä (vähemmän), aivottoman tanssaamisen aiheuttamat mustelmat, hyvä meininki, huono meininki, meininki jota ei muista. kaikki kaunista, unohtumatonta, upeaa. kiitos kaikille työntekijöille kärsivällisyydestä, ja kaikille asiakkaille ja yhtyeille: te teitte sen tunnelman, sen, mitä Kerubi oikeasti oli.

..there`s a place called heaven but they`re shutting it down..

Olli V.

Kerubissa on tullut tanssittua, ryypättyä, hymyiltyä ja itkettyäkin. Monet kerrat.

Parhaiten mieleen on kuitenkin jäänyt muutama erityinen keikka. Maj Karman Kauniit Kuvat pääsiäisenä 2000 oli jotakin joka järisitytti niin että huhuh! Kyseinen bändi oli vielä tuolloin hieman tuntemattomampi, eikä lavan edessä ollut kuin meidän vajaan kymmenen kaverin porukka. Tanssimme, pompimme, lauloimme mukana. Karman pojat tulivat ja heittivät keikkalistan ulkopuolelta vielä toiset encoret. Myös YUP heitti joskus Kerubin lavalla aivan uskomattoman keikan. Tunnelma oli jotain aivan mystistä kun Kerubintäyteinen määrä ihmisiä laulaa Murhaaja soittaa pasuunaa. Kuumaa, kosteaa, ahdasta, raskas ilma ja kaikilla on silti pirun kivaa. Kerubin tunnelmaa keikoilla ei voita mikään paikka tässä maassa!

Kiitos Poppareille ja Kerubin kanssa-asiakkaille! Rest in peace ja herätköön Kerubi yhä uljaampana eloon!

Koistinen

Sivistävä paikka, varsinkin kun ei tullut nuorna hankittua riittävää populaarikulttuurin oppimäärää, ainakaan livenä. parempi myöhään. hyviä keikkoja, yhdentekeviä keikkoja, ihan vaan istuskelua. hyvä henki siellä jää parhaiten mieleen; sellainen väljä jossa oikeella tavalla omituiset ihmiset voi olla vaan ihan kotonaan. ja muutkin.

22.pirkot oli erittäin hieno kokemus, samoin don johnsonit (jotka ei kyllä levyllä toimi läheskään samalla tavalla). taisin olla ekaa kertaa just silloin, joskus vuosi sitten kerubissa. jos oikein muistan. tuli sellainen olo että kas, tässä kaupungissahan voi olla jotain viihtyisääkin. sen jälkeen tullu käytyä aina kun muu elämä on antanut myöten.

ehdottomasti oudoin (ja kevyesti huonoin) musiikillinen kokemus oli joku ruotsalainen tai ruotsinsuomalainen hevibändi tossa talvella. onneksi seura oli hyvää.

am

"Oot sie niinku... bisse?" "No ehkä vähän."
"Miun pittää näyttää siule yks juttu."
"No eikös tuo ollu se #¤%& Kekkosen Urho =%%%""#%&."
"Vieläks tää pöytä valuttaa kaljaa päälle?"
"Kikkelit v____n!"
"Ei miula riitä rahat sammumiseen."
"Hei, Lassen rankempi pikkuveli, oisko sulla röökii heittää?"

Albert Järvine

Hmmm... Kerubi on ollut se olohuone. Siellä on monta ikimuistoista hetkeä vietetty kavereiden kanssa, naurettu elämän ihanuutta ja itketty sen kamaluutta, kuunneltu ihanaa liverokkia, tanssittu diskopallon alla, juotu kaljaa (melkein) auringonnousuun... Ja mikä parasta, sieltä alkoi elämänkumppanini ja minun yhteinen elämäntaival, joka on nyt kolme vuotta kestänyt. Toivottavasti Kerubi saa pian uudet tilat! Mutta kuitenkin, jotenkin tuntuu ettei se enää voi olla IHAN se sama Kerubi, jonne vieviä portaita on tullut kavuttua niin monet kerrat. Mutta onnea uusien tilojen etsintään toivottelen Kerpan väelle!

Aurora

Jaa muistot? Mitähän niitä nyt olisi? No esim. tämä kun kirjoitan tätä, alustana kaljan kastelema pöytä ja kännisen kirjoittajan horjuva käsiala. No niin no.

Jos nyt muistaisin kaikki hienot ja vähemmän hienot asiat kertaheitolla, aivoni räjähtäisivät pieniksi pirstaleiksi muiden "ihailtavaksi". Tosiaankin, niitä on paljon. On siis turha lähteä niitä erittelemään.

Mutta mutta!! Tämä on viimeinen iltani tässä baarissa ja mielessäni pyörii vain yksi ajatus: "Tämä on viimeinen ilta tässä baarissa".

Yritän keskittyä muistelemaan ja huomaan, että äänet ympärillä ovat voimakkaammat kuin ajatusteni ääni. Yritän muistella menneitä ja huomaan, että tapahtumat ympärilläni vievät muistoilta kaiken tilan. Kuulostaa kaoottiselta, eikö?

Asia vain sattuu nyt olemaan niin, että juuri sitä kaoottisuuden tunnetta tässä jään kaipaamaan. Sitä ympäröivää tapahtumien sarjaa, jonka mukana unohtaa helposti ne arkiset ja raskaat ajatukset. En ole eläessäni ryypännyt tällaisessa paikassa, jossa ihmiset unohtavat arjen ja antavat toistensa olla sitä mitä ovat, tuntien sitä vapauden tunnetta kuin nyt.

Henkka

Oltuani töissä Kerubissa noin puoli vuotta kunnes yhtenä iltana miesten vessan ovi aukesi itsestään ja paiskautui kiinni. Istuttiin porukalla tiskin vieressä olevalla sohvalla, eikä baarissa saatika vessassa ollut ketään muita. Miullahan meni heti "pasmat sekaisin" ja ajattelin ääneen että mitähän tuo ovi. Keski-Karhun Hanna sano ohimennen että se on vaan Jouni Mömmön haamu, joka asuu täällä. Tarina kummituksesta selitettiin sen sen pitemmän kaavan mukaan (vanhoissa rakennuksissahan ei ole tapana narista ja kolista).

Seuraavan kerran tullessani siivoamaan baaria oli pasmat entistä enemmän sekaisin. Kaikki valot päälle ja musa täysille ja silloinen poikaystävä mukaan. Talvella oli kovin pimeätä ja pelottavaa puuhailla pimeässä baarissa yksin. No pakkohan hommaan oli saada joku roti!

Ja Jouniin alkoi tottumaan, niin hölmöltä kuin koko homma kuulostaakin. Mutta nyt me mietitään että mihin meidän "Jouni Mömmön kummitus" menee kun myö joudutaan täältä lähtemään? Jos jää tänne niin toivottavasti pelottelee (vaikka kiltti onkin) kaikkia Henkan ja Maukan työntekijöitä. Tämä tarina kuulostaa täysin hölmöltä mutta sitä on kuullut ja "nähnyt" niin monelta taholta että pakkohan siihen on uskoa.

Elli

Ollaan 4 keikkaa soitettu, aina on helvetin kivaa ollut! Kerubi on Itä-Suomen rock! Kerubin henki elää aina! Me rakastetaan teitä!

P.S. Jos saatte hommattua uudet tilat niin perkele!!

Heikki & Timo / Monica's Lips, Blue Velvet, Harmaat Miehet

Tapasin elämäni naisen Kerubissa. Täällä vaan korttia lätkittiin ja kahvia juotiin.

Jerkku

Kahvi on aina ollut sanotaanko .mielenkiintoisen makuista. Ja eka kokemus oli vuonna 90.

Mc Ilomantsi

Soittaa keikka Ilosaarirokin klubilla 10 tunnin autossa istumisen jälkeen täydelle salille. Kyllä meinaa palkitsi perseen totaalisen puutumisen.

Rolle

Muistoja Kerubista. Hmm, Niitähän on. Siellä olen Ihastunut, siellä olen eronnut, siellä olen oppinut alkoholin ihanan maailman ja myös sen seuraavan aamun ei niin ihanan. Mutta kaikkein tärkeintä Kerubissa on ollut se, että sieltä olen löytänyt parhaat ystäväni. Niin asiakkaista kuin henkilökunnasta. Näillä ihmisillä on ollut niin sama sielunmaailma ja siksi Kerubissa olemmekin tavanneet. Kiitos siis Kerubille Parhaista ystävistäni ja parhaasta Henkilökunnasta. Toivon Kerubin palaavan ja antavan muillekkin ihmisille samanlaisen paikan löytää lisää ihmisiä ja kokemuksia elämään!!

E.K

Kerubi on sinänsä tullut vuosien saatossa tutuksi monessakin suhteessa. Aikoinaan sieltä sai kaupungin parasta pöperöä, Kerubin Pitaa. En tiedä, mitä piti sisällään, mutta aivan helvetillisen hyvältä maistui muutaman kaljan kanssa. Siellä on tullut heitettyä performanssitaidetta piimällä Romantic Brothersin kanssa Rienatyttöjen iltamissa, käsikirjoitettua, kuvattua ja ensi-iltaesitettyä underground videoelokuvaa (Puolukka), esiinnyttyä erinäisten rokkiyhtyeitten kanssa pitkälti toistakymmentä kertaa.

Siellä on juhlittu futiksen MM-finaalit ja Häkkisen hanat, todistettu monta hyvää ja läpipaskaa keikkaa, herätty aamulla siivoojien mekkalaan. Kotiin ollaan hipsitty milloin aiemmin milloin myöhemmin tai aamuvarhain. Joko omatoimisesti tai avustettuna, kirkkain otsin tai kirkkovene naamassa.

Siellä on nähty tissit ja Pensleksien melat, haastettu riitaa ja halittu. Muutama bändi on tullut perustettua Kerubin pöydässä, pari lienee siellä hajotettukin.

Vaan paras muistoni liittyy erääseen syksyiseen lauantaihin 1991, jolloin bongasin jumalaisen kauniin punapään ihmettelemästä Electric Blue Peggy Suen and the Revolution From Mars -yhtyeen keikkaa. Nyt ollaan oltu seitsemän vuotta naimisissa ja korviamme myöten asuntoveloissa. Kiitos Kerubi.

The Darwin Sorjonen, Siuro

Olimme silloin poikamiehiä molemmat, juuri eronneita ja melkoisen maassa. Aika kului mm. Kerubissa biljardipöydän vieressä palloa tökkimässä tai pöydässä janoa sammuttamassa, olo oli kurja ja entisistä naisista ei ottanut selkoa millään. Mietittiin miten naiset on vahvoja ja miten itse on heikko. Kun jälleen kerran nojailimme keppeihin ja katselimme aloituslyönnin jälkeisiä paikkoja ja mietimme kulmia, niin paikalle pölähtää kaksi nuorta naista ehdottamaan, että lähtisimme heidän matkaansa jatkoille, joutavaa kuulemma löytyisi. Naiset eivät siinä mielentilassa juurikaan kiinnostaneet ja vastailimme näille pelin häiritsijöille vain ohimennen tyyliin: "Ei voi, peli on kesken, ei oikein kiinnosta, ehkä joskus." Johon toinen naisista sitten tilanteen ymmärrettyään lausahtaa, että "voi vittu, ois niin tehny mieli kyrpää."

Tökkijä

Hatara mutta yhä silti niin väkevä muistoni ajoittuu vuoteen 1994.

Olin aiemmin tutustunut kautta rantain muutamaan Joensuulaiseen tyttöön ja myönnettäköön, myös hieman ihastunut kaikkiin yhdessä ja erikseen.

Erityisesti rintaani sykettä pani kuitenkin Tiina (nimi muutettu) jota parhaiten voi kuvailla jos kertoo hänen olevan kuin Jackie Brown-elokuvan pääosan esittäjä 20 vuotta nuorempana ja valkoihoisena versiona. Käsittämätön nainen!

Tapasimme sunnuntaina aurinkoisessa Ilosaarirockissa, Tiina oli rokrok muutaman ystävättärensä kanssa kesämekot lämpimässä tuulessa hulmuten. Ylpeinä neidot kertoivat jättäneensä alushousut kotiin, tieto joka sai ujon pojan posket punoittamaan muustakin kuin päihdykkeestä. Vaativatpa naiset vielä tarkastamaan asian ns. käsipelillä. Olin melko sekaisin.

Tiemme kuitenkin erosivat, seuraaksi tapasimme kun ilta jo pimeni ja vaatteitakin oli lisätty. Taisi Neljä Ruusua kun aloitteli soitantaansa samaan aikaan kun taivas aukeni ja vesi peitti maan, muistikuvat hieman heikot. Joka tapauksessa juoksimme yhdessä Tiinan kera Rocklubiin aivan perkeleellisten vesilätäköiden läpi lämpimään.

Olin ensimmäistä kertaa kyseisessä soittojuomalassa, ihmisten määrä tuntui valtavalta ja tunnelma oli jotenkin subtrooppinen. Monet muutkin olivat litimärkiä. En muista ainuttakaan päätösklubilla musisoinutta orkesteria paitsi yhden.

Tanssiorkesteri Lossimies. Halolla päähän, jouduin ekstaasiin. Usean päivän juopottelu, yllättävä naisseuran saanti ja joku muu, Pohjois-Karjalan taikako lie, aiheuttivat yhdessä sen etten muista hauskempaa iltaa ravintolassa viettäneeni tuota ennen enkä sen jälkeenkään. Riekuimme aivan tolkuttomina, vaatteet repeilivät ja rustoakin taisi tulla muttemme piitanneet.

Aamuyöllä sade oli tauonnut kun toikkaroimme Tiinan asunnolle.

Aaro